En tiedä, mikä minun on. On vain niin väsynyt- ja alakuloinen olo ettei mitään rajaa. Ja vituttaa. Ja itkettää. Kun tuntuu, ettei minua ymmärretä. Mutta miten minä voisinkaan odottaa sellaista muilta, kun en itsekään ymmärrä itseäni. Niinpä. Stressiä, alakuloa, ulkonäköpaineita, suorituspaineita, paineita, paineita ja vielä kerran paineita. Elämäni tuntuu olevan pelkkää suorittamista. Ja ihmiset väheksyvät ulkonäköpaineitani, minkäs minä sille voin, millaisena minä itseni näen. Varmaan nauraisivat, jos saisivat tietää, miten eilen omin käsin kaivoin ruokaa kurkustani. Jotkut meistä vaan tuppaavat harrastamaan lohtusyömistä. En voi sille mitään, että aina, kun tuntuu pahalta (nykyään melko usein siis), niin on pakko syödä jotain hyvää, mikä taas ei helpota oloani sitten yhtään, päinvastoin. Ei, tuntuu siltä etten vain jaksa juuri nyt.
Ja mikä ihmisten bravuuri on lopettaa puhelu sanomalla "moi" ja lyömällä luuri korvaan vastausta kuuntelematta. Vika on tietenkin minussa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti